Julia Sundström on aloittanut toimistollamme lakimiehenä toukokuussa 2021

Share

Toimistollamme on aloittanut uusi lakimies, Julia Sundström, toukokuussa 2021.

Julia on valmistunut oikeustieteen maisteriksi alkuvuodesta 2021 ja hän on suorittanut asianajajatutkinnon ja näin ollen saanut luvan toimia oikeudenkäyntiavustajana. Asianajotoimistossa työskentely ei Julialle kuitenkaan ole mikään uusi juttu. Julia on työskennellyt opintojensa aikana jo usean vuoden ajan harjoittelijana pienemmässä asianajotoimistossa avustaen lakimiehiä muun muassa rikos-, ulkomaalais-, ja perheoikeudellisissa kysymyksissä. Näihin kyseisiin aloihin Julia tunteekin erityistä paloa, mutta Julia on laajasti kiinnostunut oikeudellisista ongelmista ja niiden ratkaisemisesta.

Toimiessaan avustajana Julialle on tärkeintä, että asia tulee hoidettua hyvin ja asiantuntevasti. Erityisen palkitsevana Julia pitää työssään sitä, että pääsee työskentelemään ihmisten kanssa ja auttamaan heitä erilaisissa kysymyksissä. Oikeusprosessit ovat usein jännittäviä ja ainutkertaisia tapahtumia, ja Julialle on tästä syystä tärkeää, että avustajana hän on itse helposti lähestyttävä.

Ensimmäisiä kuukausiaan toimistollamme Julia kuvailee seuraavanlaisesti: ”Työtehtävät ovat olleet erittäin mielekkäitä, ja parasta on ollut ihmisten kohtaaminen ja tunne siitä, että pääsee auttamaan heitä”.

Julian kanssa työskentely on alkanut sujumaan mutkattomasti ja Juliasta huokuu toimistollamme erityinen positiivisuus sekä aito kiinnostus asiakkaidensa asioita kohtaan. Aamuisin on mahtavaa saapua toimistolle, kun Julian nauru kaikuu käytävillämme. Tervetuloa taloon Julia!

 

Julia Sundströmin tavoittaa suoraan numerosta 040 189 5504 ja sähköpostitse osoitteesta julia.sundstrom@aamannisto.fi. Tapaamisen Julian tai muiden lakimiestemme ja asianajajiemme kanssa saat sovittua myös toimiston kautta numerosta 09 541 3973 tai sähköpostitse toimisto@aamannisto.fi. Voit myös laittaa viestiä yhteydenottolomakkeen kautta.

Posted in Yleinen and tagged , , , , , .