Kiitos vuodesta 2018!

Share

Toimistomme haluaa kiittää asiakkaita ja yhteistyökumppaneita sekä muita henkilöitä ja tahoja, jotka ovat olleet osa mennyttä vuottamme. Vuosi 2018 oli meille oikein hyvä. Toivottavasti se oli sitä myös muille!

Vuonna 2018 toimistomme uudisti nettisivut ja liittyi sosiaaliseen mediaan. Meille se oli käytännössä varsin iso uudistus, koska näiden toimenpiteiden myötä meillä on mahdollista entistä paremmin kommunikoida ulospäin tekemisiämme ja osaamistamme. Toisaalta taas lisääntynyt näkyvyys velvoittaa tuottamaan sisältöä, mikä käytännössä näkyy myös uusina töinä toimiston arjessa.

Asianajotoimistomme henkilömäärä pysyi samana, mutta Linnea Airaksen titteli muuttui oikeustieteen ylioppilaasta notaariksi ja Hannes Männistön lakimiehestä asianajajaksi.

Pyrimme myös aiempaa enemmän olemaan yhteisöllinen toimija tukemalla mm. Kiekko-Espoota ja Joukkue If:ää sekä tarjoamalla paikallisen päiväkodin lapsille teatteriesityksen. Samaa tavoitetta pyrimme toteuttamaan myös aloittamalla artikkeleiden julkaisun vuonna 2018, mistä kaikki voivat saada arvokasta tietoa juridisista kysymyksestä.

Asiakasmäärä lisääntyi vuodesta 2017. Käytännössä asiakasmäärämme on kasvanut tasaisesti jo vuodesta 2013 asti. Tästä on pidettävä kiinn i myös tulevana vuonna. Se edellyttää sitä, että hoidamme työmme tulevaisuudessakin laadukkaasti. Tästä on jääkiekkotermein hyvä mennä eteenpäin vuoteen 2019.

Vuonna 2019 lupaamme parantaa asiakaskokemusta helpottamalla asiointia kanssamme mm. tarjoamalla mahdollisuutta aktiivisemmin videoneuvotteluihin sekä ottamalla käyttöön chat-palvelun verkkosivuillamme.

Samoin haluamme entistä enemmän näkyä ja olla hyödyllinen osa yhteisöä. Tähän liittyen tulemme vuonna 2019 julkaisemaan nettisivuillamme maksuttomia oppaita ja muistilistoja, minkä toivomme helpottavan ihmisiä heidän joutuessa oikeudellista ymmärrystä vaativiin tilanteisiin.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Posted in Yleinen.