Vastuullisen lahjoittamisen marraskuu

Share

Toimistomme on ollut mukana Asianajajaliiton organisoimassa kampanjassa, missä asianajajat laativat marraskuun 2019 aikana veloituksetta testamentteja, joissa on ainakin yhtenä edunsaajana jokin kampanjassa mukana olevista järjestöistä. Meille kampanjassa mukana oleminen merkitsee tuen ilmaisua koko arvokasta työtä tekevälle järjestökentälle. Moni asia olisi paljon huonommin ilman hyväntekeväisyysjärjestöjä ja ihmisiä, jotka niiden parissa toimivat ja niiden toimintaa tukevat. Hienoa, että saamme olla mukana kampanjassa!

Kampanjan tarkemmat tiedot löytyvät asianajajaliiton sivuilta. Mukana olevat järjestöt löydät täältä.

Olemme tähän mennessä päässeet laatimaan yhdeksän testamenttia kampanjan puitteissa. Normaalisti hyväntekeväisyysjärjestöille tehdään meidän toimistossamme testamentteja suunnilleen vastaava määrä vuodessa.

Kampanjaa on jäljellä vielä pari päivää. Laadimme testamentit kampanjaehdoin myös joulukuun aikana, jos toimeksianto tehdään marraskuun aikana. Vielä on siis aikaa osallistua kampanjaan testaattorin roolissa.

Posted in Yleinen.