Tuomioistuimella on velvollisuus ratkaista sen käsiteltävänä oleva asia

Näyttötaakka

Share

Asiaa ei tule välttämättä heti ajatelleeksi, mutta tuomioistuimen on aina ratkaistava asia, mikä sen päätettäväksi saatetaan. Tämä pätee kaikissa asiaryhmissä niin hakemusasioissa kuin riita- ja rikosasioissakin. Tätä tuomioistuimen velvollisuutta kutsutaan ratkaisupakoksi.

Tuomioistuin tekee ratkaisunsa sille esitetyn näytön perusteella. Käytännössä siis useimmiten kirjallisten todisteiden ja todistajien kuulemisten kautta. Näistä muodostuu näyttö, minkä pohjalta tuomioistuin muodostaa kuvan siitä, mitä on tapahtunut ja miten asiat ovat. Tämän jälkeen tuomioistuin soveltaa lakia eli sanoo, mitä nämä tosielämän tapahtumat ja asiat merkitsevät lainsäädännön valossa.

Tuomioistuin tuntee lain, mutta sitä se ei tiedä, mitä oikeasti on tapahtunut. Se voi vain tulkita esitettyä näyttöä ja tehdä sen perusteella johtopäätöksen tapahtumista. Vaikka tuomioistuin ei pysty esitetyn näytön pohjalta sanomaan varmuudella, miten asiat ovat menneet, sen pitää silti antaa ratkaisu. Tässä vaiheessa tulevat kyseeseen näyttötaakkaa koskevat normit.
Se tuomioistuinprosessin osallinen, jolla on asiassa näyttötaakka, kärsii haitalliset seuraamukset, jos hän ei pysty näyttämään toteen väitteitään. Hän siis käytännössä häviää jutun tilanteessa, missä tuomioistuin ei pysty esitetyn näytön pohjalta olemaan riittävän varma, miten asiat ovat. Näyttötaakka turvaa sitä, että tuomioistuin pystyy kaikissa tilanteissa antamaan ratkaisun.

Näyttötaakkaan liittyy varsin paljon käytäntöä ja teorioita, joten tässä kirjoituksessa esitellään näyttötaakan suhteen lähinnä eniten esillä olevat pääsäännöt.

Rikosasioissa näyttötaakka on aina syyttäjällä. Rikosasioissa näyttökynnys on vielä normaalia korkeampi. Rikosasian vastaaja on vapautettava syytteistä, jos hänen syyllisyydestään jää varteenotettava epäilys. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jos tuomioistuin katsoisi, että vastaaja on 80 %:n todennäköisyydellä syyllinen, syyte pitäisi hylätä. Mistään prosenttilukuajattelusta ei tosiasiassa ole kyse. Edellä esitetyn määritelmän mukaisesti tuomioistuimen pitää voida vakuuttua esitetyn näytön pohjalta siitä, että vastaaja on ainoa mahdollinen tekijä, jotta tuomio voidaan antaa. Korkea näyttökynnys käytännössä selittää monia vapauttavia tuomioita, missä suuri yleisö pitää tekijää syyllisenä.

Riita-asioissa on selvä pääsääntö, että näyttötaakka on kantajalla. Kantaja on siis riidan tuomioistuimeen haastehakemuksella saattanut henkilö. Jos kantaja ei esimerkiksi kykene osoittamaan, että hänen vastaajalta ostamassaan talossa on ollut kosteusvaurio kaupantekohetkellä, hylkää tuomioistuin hinnanalennusvaatimuksen. Näyttötaakan takia kantaja häviää asian, jos tuomioistuin ei näytön perusteella tiedä, onko kosteusvauriota ollut vai ei. Yhden riitaprosessin sisällä saattaa olla lukuisia osakysymyksiä. Vastaajan esittäessä jonkin itsensä kannalta edullisen väitteen, esimerkiksi velallinen väittää jo maksaneensa velan, tulee hänen itsensä näyttää maksu toteen. Näyttötaakkaa on tästä osakysymyksestä siis vastaajalla, mutta kantajalla on edelleen velvollisuus näyttää kanteensa muutoin toteen.

Työoikeudessa näyttötaakka on pääsääntöisesti käännetty. Jos työntekijä haastaa työnantajansa oikeuteen laittomasta irtisanomisesta, on työnantajan kyettävä näyttämään, että irtisanominen on ollut lain mukainen.

Lapsen huoltoon, tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyvät asiat muodostavat poikkeuksen. Tuomioistuin pyrkii ratkaisemaan asiat aina lapsen edun mukaisesti. Toisin sanoen tuomioistuin pyrkii saatavissa olevan tiedon pohjalta päättelemään, minkälaiset ratkaisut turvaavat lapsen edun kaikkein parhaiten. Lapsiasioissa ei ole varsinaista edellä kuvatuin tavoin helposti määriteltävissä olevaa näyttötaakkaa, vaikka periaatteessa näyttötaakkaa koskevat kysymykset ovatkin koko ajan esillä. Esimerkiksi vanhemman väittäessä toisen vanhemman tekevät jotain lapselle epäedullista, tulisi hänen myös kyetä se näyttämään. Tällaisessa tilanteessa pelkän väitteen ei pitäisi riittää, vaan vanhemman pitäisi pystyä esittämään jotain näyttöä väitteensä tueksi, jotta väitteellä olisi merkitystä ratkaisun kannalta. Varsinaista näyttötaakkaa ei kuitenkaan ole.

Näyttötaakka on siis olennainen osa tuomioistuinprosessia. Harvassa prosessissa näyttö on täysin yksiselitteinen. Jos näyttö ei ole täysin selvä, tuomioistuin joutuu aina miettimään myös näyttötaakkaan liittyviä kysymyksiä osana näytön arviointia ja ratkaisua. Lopputulos ei valitettavasti aina vastaa sitä, mitä on oikeasti tapahtunut, vaikka tuomioistuinprosessi siihen tähtääkin.

Posted in Kiinteistöt ja asuminen, Perhe- ja perintöoikeus, Riita-asiat, Rikosoikeus, Työoikeus, Vahingonkorvausoikeus.